Naisia miehille porno domina

Iiris arvelee, että asiakkaat ovat keski-ikäisiä ja keski-iän ylittäneitä miehiä siksi, että erityisesti heillä on korkea kynnys ehdottaa SM-leikkejä vaimolleen kotona. He eivät uskalla varmaan kotona ehdottaa alistusleikkejä vaimoilleen ollenkaan ja monet tuntevat mieltymyksestään häpeää. He miettivät varmaan, miten voin tykätä tällaisesta. Lisäksi he haluavat varmaan toteuttaa fantasiansa nuoresta naisesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL poisti sadomasokismin ja fetisismin tautiluokituksesta vasta vuonna Alistusfantasioiden salaaminen näkyy Iiriksen mielestä myös siinä, ettei palveluista saisi jäädä jälkiä.

Jos joku haluaa tulla piiskatuksi, sitä on vaikea tehdä niin, ettei siitä jää jälkiä. Säälin asiakkaitani siitä, etteivät he voi olla rehellisiä parisuhteessaan ja tuntuu pahalta, että he pettävät. Asiakkaat haluavat alistua tilanteessa. He eivät ole pelottavia. Minun arkeni on ollut muutenkin vauhdikasta ja on tullut tapeltua miesten kanssa. Pyrin lopettamaan kokonaan jossain vaiheessa. Pystyn ottamaan hommat aika objektiivisesti, mutta väitän, ettei kukaan tee dominahommaa vain huvikseen.

Suurin osa, joita tunnen, tekevät tätä rahan takia. Meillä on kaksi tytärtä — haluan mieheni taistelevan naisten oikeuksien puolesta, en lisäävän kysyntää näille asioille. Minusta on käsittämätöntä, että aikana, jolloin naisilla on asiat paremmin kuin koskaan ennen ja puhumme paljon toistemme puolustamisesta, annamme miestemme katsoa materiaalia, joka merkitsee niin monille naisille heidän ihmisoikeuksiensa polkemista.

Kun puhutaan pornosta, puhutaan paljon mielipiteistä ja faktat jätetään mielellään sivuun. Ehkä me ei haluta myöntää, että niinkin normaaliksi tehty asia voisi tuottaa avioliittomme aivan hulluja ongelmia. Kuinka siis voisimme kuitata vain olankohautuksella nämä pornon tuomat yksilölliset, yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat?

Voimme naisina taistella toinen toistemme puolesta. Voimme taistella niiden puolesta, joilla ei ole ääntä puolustaa itseään. Voimme taistella parempien parisuhteiden ja paremman maailman puolesta. Puhutaan hetki pornosta- Dom. Kyllä, tämän kirjoittaminen tuntui vaikealta- Josefina. Ei pornon katselu minusta suoraan tarkoita sitäkään, etteikö kumppani olisi riittävä vai onko teillä sitten masturbointikieltokin.

Kukin tietenkin tavallaan, mutta en ymmärrä tuollaista ehdottomuutta. Miten pornon katselu eroaa siitä, että joku toinen henkilö lähettää sinulle henkilökohtaisesti intiimiä taidetta? Siihen ei liity flirttiä, sutinaa tai pettämistä. Miksi sinun tulisi tyydyttää yksin miehesi kaikki tarpeet? Kunhan pornon katsominen ei ole pois sinun seksuaalisista tarpeistasi eikä teidän yhteisistäkään hetkistä, niin ei pitäisi olla valittamista.

Seksuaalisuus on laaja alue ja porno tarjoaa sille erilaisia lähestymistapoja, sellaisiakin joita kumppanikaan ei kykene aina korvaamaan eikä se tarkoita, että edes pitäisi. Kerrotko mulle, miten kumppanisi tukee ihmiskauppaa, naisten hyväksikäyttöä ja väkivaltaisuutta katsomalla pornoa? Minä olen pilun puuteesa voiko tulla tänne panemaan minua koska haluan pillua koska minua panettaa todella paljon.

Toivoisin oman mieheni myös pitävän asiaa tärkeänä, sillä pornon katselu loukkaa suuresti minua, ja arvojani. Aihe on aiheuttanut myös riitaa välillämme, sillä minusta on kyllä hieman sairasta katsoa muita harrastamassa seksiä, vaikkei se nyt pettämistä ole. Silti, jos toinen saa nautintoa muiden hässimisestä, se on henkilökohtaisesti minulle loukkaavaa suhteessa.

Ootte niiiiiin oikealla tiellä! Miksi pornon tulisi kuulua hyvään parisuhteeseen? Sitä minäkään en ymmärrä. Minusta on hämmentävää kuulla että olette saaneet postauksen jälkeen tuollaista palautetta. Ihmetyttää että miksi et puhu ollenkaan siitä että naisetkin katsoo pornoa. Kaikki kaverini minä mukaanlukien katsotaan joskus pornoa. En näe sitä mitenkään pahana asiana koska sekin on jonkun työ, ei se tee siitä naisesta pornossa esinettä tai mitään muutakaan. Minä katson pornoa, mies katsoo pornoa, katsotaan yhdessä pornoa.

En näe siinä mitään väärää, kuvottavaa tai erikoista. Enkä koe sitä mitenkään loukkaavana, että mies yksin ollessaan sitä katsoo.

On täysin eri asia katsoa jonkun pelkästään sinulle lähettämiä kuvia tai videoita ja haaveilla niissä esiintyvästä ihmisestä, kuin katsoa miljoonille ihmisille tuotettua materiaalia, jossa olevia ihmisiä ei tule koskaan tapaamaan.

Terveellä järjellä ja itsetunnolla varustettu ihminen kykenee erottamaan pornon todellisuudesta ja pitämään sen tarvittaessa erossa parisuhteesta.

Mitä ihmiskauppaan tulee, niin kyllä, ajattelen sitä toisinaan itsekin. Mutta pornon parissa on myös paljon ihmisiä, jotka tekevät sitä täysin vapaaehtoisesti, jopa mielellään.

Nämä ihmiset elättävät sillä itsensä ja perheensä. Asioilla tuppaa olemaan usein kaksi puolta… Mutta jokainen valitsee toki parisuhteessa itse ja kumppanin kanssa, mikä toimii ja mikä ei. Ymmärrän kirjoituksen pointtisi, mutta et voi pakottaa kumppaniasi tekemään asioita, joita vain sinä haluat ja jotka sinä näet oikeiksi.

On ok jos kumppanisi on sisimmissään oikeasti samaa mieltä kanssasi. Mutta et voi omistaa toista. Jos et pysty olemaan ihmisen kanssa, joka masturboi mikä on meinaan ihan luonnollinen asia selkäsi takana, niin on joku kyllä pielessä. Ootko kenties mustasukkainen pornoalan naisista?

Masturbointi on ehkä luonnollisin asia ikinä, eikä siitä pidä ottaa nokkiinsa. Ja porno on muutenkin kaikkea muutakin kuin ihmiskauppaa ja vain niitä naisia. Jos ei mitään pornosta tiedä, eikä ole sitä ikinä katsonut, niin ei kannata alkaa luulemaan omia mielipiteitään faktoiksi. Itse kyllä naisena katson pornoa masturboinnin yhteydessä. En katso mitään raiskauspornoa tms. Suomessakin on useita pornotähtiä, jotka on lähteneet leikkiin täysin vapaaehtoisesti ansaintamielessä.

Esim Raakel Liekki on puhunut sen olleen kiva ammatti, koska hän nauttii seksistä. Kaikki ei siis liity ihmiskauppaan tms. Tykkään myös katsoa pornoa miehen kanssa yhdessä,jolloin saatamme joskus tehdä mukana samoja juttuja. Miehethän on visuaalisia kiihottujia, se on monissa tutkimuksissa todettu. En koe mitenkään itseltäni pois, jos mies katsoo pornoa masturboidessaan eli tilanteessa, jolloin hänen tekee mieli seksiä mutta en ole itse paikalla.

Sata kertaa mielummin pornon katselu kuin vieraissa käyminen. Miehellähän ei ole minkäänlaista tunnesidettä näihin pornotähtiin, kyse on pelkästään biologiasta. Minusta on myös outoa ihmetellä, jos joku pariskunta katsoo myös yhdessä pornoa. Kai se nyt on ihan yhtä normaalia kuin se, ettei katsota. Pornossa on toki paljon huonoa ja se voi vääristää suhdetta seksuaalisuuteen ja toisiin ihmisiin, mutta on myös pornoa, jossa tekijät ovat mukana omasta halustaan.

Myös feminististä pornoa tuotetaan nykyään eli pääosin kai naistuottajat tekevät pornoa ensisijaisesti naisille. Katsoin myös yleltä mielenkiintoisen dokkarin tanskalaisesta pornonäyttelijästä, joka siirtyi tuottajaksi siksi, ettei saanut enää valita minkälaista materiaalia joutui tekemään ja hän kannusti omasta halustaan alalle tulevia pitämään omista rajoistaan kiinni. En ole mikään pornon kuluttaja, mutta en ymmärrä tällaista täyskieltoa ja ajatuksia siitä, että kaikki porno on haitallista ja näyttelijät ihmiskaupan uhreja.

Ja jos kumppanin pornon katselu loukkaa niin yhtä lailla hän voi ajatella kaikenlaista seksin tai masturboinnin ellei sekin ole kiellettyä aikana. Olen niin samaa mieltä kanssasi. Jos ihminen arvostaa itseään sekä nainen että mies , ei siinä parisuhteessa olla kiinnostuttu pornosta.

Ihanaa, että liputat aidon parisuhteen puolesta. Aito on kyl menettäny merkityksensä tälläsissä suhteissa. Tarkottaa nykyään mahdollisimman epäaitoa. Arvostamiseen ei kuulu toisen ajatusten ja vapaa-ajan rajoittaminen. Kuvottavaa väittää tommosta arvostamiseksi ja aidoksi. Ei jumalauta mikä kukkahattuhoro.. Kuinka helvetin sekasin ihmisellä pitää olla. Oliskohan tämänkin kommentin voinut kirjoittaa hieman eri sanoilla….

On kyllä uskomatonta miten joku voi näin toiselle kirjoittaa pelkän mielipidekirjoituksen takia. Taidat itse olla kunnon horo kun et uskalla edes omalla nimelläsi kommentoida noita röyhkeyksiä. Jos sinulla on noin hyvä itsetunto niin tuskin sinua kukaan kieltää katsomasta pornoa? Ja sehän ei liene sinun ongelma jos toiset tekee parisuhteessa tälläisiä ratkaisuja. Tässäkin tapauksessa luultavasti jos porno olisi ollut supertärkeää niin mies olisi valinnut toisen naisen.

Ei nyt vittu oikeasti miksei mies saa olla erillälailla seksuaalinen kuin nainen? Aito parisuhde ja aito lässynlää nythän polyamoriset on voimissan sitten luvun jatkuvaa ristiin naimiseen verrattuna.

Hienoa älypuhelinajan lapset kun tää teidän todellisuus kaikesta tuntuu niin utopistiselta etten aina ymmärrä miten olette hengissä enää nuin suippeilla ajatus maailmoilla. Jos tietäsit edes miten se voi välissä olla kivuliasta ja vaikeeta kun ei pääse käymään kädellä nii et kirjottas tämmöstä höpöhöpöä tänne.

Ei ole yhteenkään silari tissiin mitään tuntemuksia sen enempää sen yhden videon katsomisen jälkeen kun siihen paperiin jonka nakkaa pönttöön. Sulla on seksuaalisesti uhattu olo, siksi pidät jotaki fitness juttuu päällä kun et riitä itelles tai usko riittävän muillekkaan, ei muilla ole tuollasta ongelmaa pornon katsomisessa jolla on pään kanssa palikat kasassa.

Pikku vinkki eise salilla käynti ainakaan vähennä sitä miesten teston tuotantoo joka pitää saada purkaa.

Olen parisuhteessa oleva nainen, ja meillä kyllä molemmat katsovat pornoa ja runkkaavat. Uskon, että seksuaalisuus on yksi tarve muiden joukossa enkä voi vaatia kumppaniani hänen tyydyttävän jokaista tarvettani. Täyttää asiaa ja ihan samoilla linjoilla. Hienosti ja rohkeasti kirjoitit oman mielipiteen, johon yhdyn täysin! Kipeä aihe vissiin monille, kun nostattaa kuumia tunteita. Näin sitä pääsee kätevästi heti lukemaan ja saat enemmän lukijoita siihen edelliseen.

Me ollaan oltu monta vuotta yhdessä, enkä edes tiedä katsooko mieheni pornoa vai ei. Saa mun puolesta katsoa ja varmasti ainakin masturboi, mua ei se haittaa. Kyllä mä ainakin masturboin ja silloin mielikuvitus lentää.. En ymmärrä mitä pahaa siinä olisi, jos välillä katsoo. Saattaahan se mies fantasioida ihan naapurin Pirjostakin. Ja kun vuosia ollut yhdessä, niin kyllä kaikilla se himo omaan kumppaniin vähän laantuu pakostakin.

Pornostahan saa kivoja fantasiaideoita. Missä lähteet väitteillesi vai onko vain oman mielen tuotosta? Ja eikö ole aika itsekästä kiristää miestä seksillä?

Mielenkiintoista miten voimakkaita ajatuksia ja suorastaan vihamielisiä kommentteja aihe ihmisissä herättää. Valinta on perheen sisäinen, miehen oma ja molempien puoltama. Miksi se polkisi kenenkään ihmisoikeuksia? Pornon haitoista tiedetään jo paljon, eivätkä niistä puhu ainoastaan feministit ja kukkahattutädit. Nyt ei puhuta vain siitä, joka pornoa katselee, vaan asia on laajempi ja monimutkaisempi, vaikkei se äkkiseltään siltä näyttäisikään. Ehkä lähinnä se, et jutussa virheellisesti väitetään, ettei rajoitettaisi toisen elämää.

Saamani palaute on se, että he tulevat takaisin. Kun annan heille luvan miettiä lukemaansa, he sanovat: Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!

Kuuminta juuri nyt Avioerossa yllättävä käänne: Ari muutti prinsessa Märtha Louisen luokse! Näyttelijäkaunotar Alina Tomnikov paljastaa, miten häntä kosittiin: Uraansa jatkava Kaisa Mäkäräinen ei haaveile vielä häistä kihlattunsa kanssa: Nyt Velvet yhdistää intohimonsa ja valistaa asiakkaitaan niin feministisestä teoriasta kuin rotuasioistakin Nainen myöntää, ettei hän voi olla varma, ovatko asiakkaat hänen luennoistaan mielissään.

Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Upeaa,jos teillä menee halut yhteen! Kolme hankalaa tilannetta, joihin nainen reagoi teeskentelemällä orgasmin Miksi naiset tulkitsevat niin paljon rivien välistä? Kannattaa kuitenkin puhua asioista oikeilla nimillä, eikä kieltää sitä että rajoitat toista. Kyselyyn vastasi sivuston jäsentä, jotka ovat heteromiehiä ja -naisia.

Leave a Reply